Search
  • Jani Roman

Osa 1 Koronahuijaus

Updated: 7 days ago


Facebookissa on kiertänyt saksalaisen juristin video, jossa hän kertoo, että koronan taustalla on rokotevalmistajien sopimus, ja että testit antavat vääriä positiivisia tuloksia, millä saadaan koronaepidemia näyttämään suuremmalta. Samanlaisia videoita on jo useita.


Juristi väittää, että todellisuudessa tilastoissa ei näy, että olisi epidemiaa. Esityksessään hän keskittyy juristin äänellään kertomaan epäilyttävistä kokoontumisista ennen koronaa, ja viittaa joihinkin lääkäreihin ja entisiin tuomareihin, jotka toteavat, että virus on paljon vaarattomampi kuin annetaan ymmärtää. Että kaiken takana ovat jotkut tuomiopäivän julistajat, ja tietenkin rokoteteollisuus ja Bill Gates.


Sosiaalisessa mediassa kiertävissä viesteissä hengityssuojaimet ja maskit on esitetty keinona hallita ihmisiä – ja kuvituskuvana on esimerkiksi nainen hengityssuojaimen kanssa, mutta suojain on kiinnitetty metallikahleilla, ja viitataan islamilaiseen pyrkimykseen hallita naisia. Olen nähnyt videon, jossa kerrottiin, että turvavälit ovat sitä varten, että satelliiteista kyettäisiin tunnistamaan ihmiset. Rokotuksella ihmisiin asennetaan mikrosiru.


Donald Trump sanoo, että tilanne on hallinnassa ja virus on kohta poissa. Hän sanoo, että älkää pelätkö virusta, älkää antako sen hallita elämäänne.


Näin äsken jonkun jakamana Oshon siteerauksen, jossa hän puhui, että pelko on todellinen ongelma, virus ei. Älkää siis pelätkö elämää ja kuolemaa.


Eteeni tuli myös suomalaisen kirjoittajan teksti (Tapio Yli-Kovero), jossa hän kirjoitti, että 9.10.2020 mennessä koronaan oli Suomessa kuollut 346 henkilöä. Hän jatkoi, että tavallinen flunssakin tappaa enemmän. Hän epäili, että jonkun intresseissä on lietsoa hysteriaa sairaudesta, ”joka ei käytännössä tapa ja on muutenkin suhteellisen vaaraton lukuunottamatta riskiryhmäläisiä”. Hän jatkaa: ”Koronan vaarattomuutta yritetään peittää hysterisoimalla koronan jälkitauteja. Aina löytyy yksilöitä, jotka jollain varjolla etsiytyvät iltapäivälehtien palstoille kertomaan erityisen pahoista jälkiseurauksista.”


Olli Tammilehto kertoi Suomen Kuvalehden kolumnissa olevansa koronaskeptikko: ”Koronakriisin aikana valtalehtien avaamisesta tuli vastenmielistä – Arvostan tiedettä ja siksi olen korona-skeptikko”. Hän kirjoittaa, että on ”suuri joukko epidemiologian ja lääketieteen tutkijoita, joiden mielestä koronavirus ei ole erityisen vaarallinen mutta koronan torjuntatoimet ovat: ne tappavat enemmän ihmisiä kuin itse virus”.


Lockdown on siis nostettu monesti esille. Ollaan huolissaan siitä, että lääke on pahempi kuin sairaus. Suomessa itsemurhat ovat lisääntyneet keväällä. Monet yrittäjät tekevät myös itsemurhan, koska elinkeino on kadonnut.


Myös Jethro Rostedt penää tolkkua. Ehkä minun ei tarvitse enää toistaa hänen terveisiään päättäjille. Samat perusteet hänellä on kuin usealla muulla: Suomessa sairaalat eivät ole täynnä koronapotilaita, eivätkä tule olemaan.


Kuten varmaankin olet jo tunnistanut, niin tässähän on kaksi ”puolta”. Toinen ”puoli” on sitä mieltä, että tässä on ylireagoitu, hysterisoitu, ja toinen, että tauti on oikeasti vaarallinen ja toimenpiteitä tarvitaan. Sitten on tuon ensimmäisen ”puolen” osa, joka katsoo, että kyse on suoranaisesta huijauksesta. Jotenkin näyttäisi Facebook-päivitysten pohjalta, että tähän osaan liittyy yhä enemmän ihmisiä.


Minusta koskettavinta tässä tilanteessa on, että nämä kaksi ”puolta” etääntyvät toisistaan. Kirjoitan ”puolet” lainausmerkeissä, koska en ole varma, että olen täysin vielä ymmärtänyt, eikä varmasti moni muukaan, mitä tässä dynamiikassa todellisuudessa tapahtuu. Uskon, että ihmiset ovat ihmisiä, ja jokainen pyrkii hyvään. Jokainen yrittää parhaansa, ja tekee sen, minkä ymmärtää oikeaksi.


Kuitenkin maailman polarisaatio näyttäisi syvenevän. USAssa republikaanit ja demokraatit ovat yhä kauempana toisistaan. Keskinäinen halveksunta on kasvanut käsittämättömään mittaan.


Olen ohjannut useita konstellaatioita Suomen sisällissodasta. Niissä on näkynyt samankaltainen asetelma. Uhma on käsin kosketeltavaa. Pattitilanne. Ei ole ymmärrystä toista osapuolta kohtaan, vaan vain vihaa. Tosin se on todettava, että ohjaamissani konstellaatioissa tuo on näkynyt erityisesti punaisen puolella, ja valkoiset taas ovat olleet levollisempia.


Ei sellaisessa tilanteessa voi sanoa, että nyt lyötte kättä päälle ja pyydätte anteeksi. Se olisi päälle liimattua, teeskenneltyä, pakotettua, pinnallista. Se ei muuttaisi mitään. Se ei koskettaisi syvemmällä tasolla olevaa tuskaa.


Onko tässä koronatilanteessakin kyse jostain samanlaisesta?


Näen koronatilanteen osana isompaa kokonaisuutta, jossa disinformaation tuottajat hyödyntävät tilaisuutta lyödäkseen entisestään kiilaa ihmisten väleille. Venäjä, QAnon, oikeisto ja vasemmisto hyödyntävät tilannetta luodakseen epäluuloja, jännitteitä ja vihaa ihmisten väleille.


On sanottu, että Donald Trump on onnistunut saamaan USAn lähes sisällissodan partaalle. Ja kun katsoo useita kaupunkeja, niin sisällissota ehkä kuvastaa jo sitä, mitä tapahtuu. Black Lives Matter, Antifa ja äärioikeisto ottavat yhteen.


Ennen koronaa ja BLM:ää esillä oli ilmastonmuutos ja oikeus kantaa asetta ja kouluampumiset. Muistatko, miten Trump puhui Gretasta? Eikä vain Trump, vaan monet ilmaisivat huolensa Gretan mielenterveydestä. Greta tosin taisi pyytää, ettei puhuttaisi hänestä vaan ilmastonmuutoksesta. Että kuunneltaisiin asiantuntijoita.


Onko ihmiskunta tuomittu tällaisiin vastakkainasetteluihin? Toinen ”puoli” nähdään demonina, ja sitä lyödään kuin vierasta sikaa (kuvaava ilmaisu muuten – miksi vierasta sikaa saa lyödä?).


Mikä määrä aggressioita, suuttumusta.


Palaan tähän koronakysymykseen.


Tuskin on ihmistä, joka toivoisi lockdownia tai muita rajoituksia (paitsi että niillä on ollut kovin positiivinen vaikutus luonnolle ja ilmastolle).


Rajoitukset haittaavat ihmisten elämää (siis sitä elämää, mitä he ovat tottuneet elämään). Rajoitukset haittaavat liiketoimintaa. Monet jäävät työttömiksi. Käytännössä tämä on taloudellinen katastrofi, oli kyseessä huijaus tai todellinen epidemia.


Entä me ihmiset? Onko ihmisten välille auenneelle kuilulle sen ylittävää siltaa?


Löytyikö sisällissotakonstellaatioissa ratkaisua, sovitusta?


Löytyi. Mutta en tiedä, miten se sopii tähän.


Olen tuonut kahden osapuolen väliin kaikki uhrit: kuolleet ja heidän omaisensa, kaikki, jotka ovat kärsineet.


Se on vähentänyt uhmaa. Viha on sulanut pois, ja tilalle on tullut suru.


Nyrkissä olevat kädet ovat auenneet.


Kun pyysin viimeisimmässä sisällissotakonstellaatiossa valkoisia katsomaan punaisia ja sanomaan: ”Me olemme samaa kansaa”, jotain murtui. Jokin massiivinen halkesi. Siinä he seisoivat yhdessä, ja katsoivat toisiaan. Ja ojensivat käsiään toisiaan kohti.



Lataa ilmainen ihmisenä kasvun opas. Siinä kuvaan tarkemmin ihmisen kypsymisen prosessia ja konstellaatioita, joiden avulla ymmärretään syvemmin, mikä ihmistä ohjaa.

> Lue lisää

1,422 views
 

tel. 0500 762 772

  • Facebook

©2020 by Enlightened Dialogue. Proudly created with Wix.com