Etsi
  • Jani Roman

Huijareiden salaliitot

Päivitetty: 21. heinä 2020



Luin eilen Facebookissa jaettua blogia otsikolla ”Fysiikan nobelisti paljastaa ilmastohuijauksen”. Kuten yleensä tällaisten tekstien kanssa, olin erityisen kiinnostunut artikkelin jälkeisistä kommenteista. Ja niitähän riitti.


Onneksi mukana kommentoimassa oli yksi vanhempi herrasmies, joka oli työkseen tehnyt 35 vuotta avaruustutkimusta sivuten myös ilmastofysiikkaa. Muuten kommenttiketju oli pääsääntöisesti ”asiantuntijoiden” temmellyskenttä.


Tänään jaoin itse Facebookiin Helsingin Sanomissa olleen kirjoituksen ”Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan”.


Olen seurannut ravitsemuskeskustelua reilun 20 vuoden ajan. Rokotekeskustelua siitä lähtien, kun ensimmäinen lapsemme syntyi eli 16 vuotta. Ilmastonmuutoksesta kiinnostuin 12 vuotta sitten eli vuonna 2006. Hankin tuolloin kaiken mahdollisen informaation asiasta ja jonkin aikaa jopa avustin Fortumia ilmastokysymyksissä liittyen hiilijalanjäljen mittaukseen kotitalouksissa (onhan taustani energiatekniikan DI).


Nyt viimeisenä mukaan tälle listalleni on tullut Brexit, maahanmuuttokysymys, Trump ja ylipäätään valeuutiset.


Näihin jälkimmäisiin teemoihin kytkeytyy populismi – ja yleensä poliittinen oikea siipi.


Ehkä ihmettelet, miksi mainitsen samassa yhteydessä rokotekeskustelun, ravintokeskustelun, ilmastomuutoskeskustelun, valeuutiset ja populismin?


No, voisin vielä lisätä listalle Jordan B. Petersonin.


Mielestäni näillä on nimittäin sama juuri.


Sitä avatakseni muutama sana taustastani.


POHDINTOJENI LÄHTÖKOHTA


Tein työpsykologian väitöskirjani dialogista ja väittelin vuonna 2005. Työni kesti kahdeksan vuotta. Sinä aikana opiskelin kaiken löytämäni opin vuorovaikutuksesta, dialogista, (organisaatio)kulttuurista ja ylipäätään aihetta enemmän tai vähemmän sivuavista asioista.


Sitten tutkin dialogin toteutumista työyhteisöissä. Havainnoin keskusteluja. Videoin ja nauhoitin niitä. Litteroin niitä (oli muuten järkyttävä määrä työtä!). Loin kirjallisuudesta – siis aiemmista teorioista – mallin arvioida keskustelujen dialogitasoa. Kävin läpi litteroimani keskustelut ja analysoin. Yritin nähdä metsän puilta.


Tieteellisen työn tekeminen on haastavaa. Nostan hattua kaikille, jotka sellaista todella tekevät.


Mutta: Se on myös upeaa! Synnytämme uutta ymmärrystä! Selvitämme oikeasti asioita. Pyrimme ymmärtämään maailmaa ja itseämme. Ja tämä uusi tieto auttaa meitä toimimaan entistä paremmin maailmassamme.


Minulla on kokemusta myös itsetuntemuksen kehittämisestä ja terapiasta. Aloitin psykodraaman tekemisen 25 vuotta sitten. Olen istunut 11 vuotta yhtäjaksoisesti psykodraamaryhmissä 2-3 päivää kuukaudessa tutkien mitä tunnen, mitä minussa tapahtuu ja mihin lapsuuden kokemuksiin nykyhetken kokemukset liittyvät.


Ihan vain kuriositeettina: Psykodraamaohjaajakoulutuksessa samaan aikaan mukana ollut psykiatri ja psykoterapeutti Antti Tanskanen totesi, että psykodraamakoulutus on paljon vaativampi kuin hänen aiemmin käymänsä psykoterapiakoulutuksensa.


Aloitin meditaation vuonna 1996 yhdessä joogan kanssa. 20 vuoden ajan opetin näitä molempia parhaimmillaan 11 tuntia viikossa, mutta enimmäkseen vähintään yhden oppitunnin (molempia) viikossa. Viime vuonna päätin, että nyt riittää viikkotunnit. Tänään opetan mindfulnessia pääasiassa verkon kautta.


Niille, jotka eivät tiedä mitä mindfulnessmeditaatio on, niin ihan lyhyesti: harjoitamme kykyä olla tietoisesti läsnä. Tietoisuus tarkoittaa sen tunnistamista, mitä minussa tapahtuu, mitä tunnen, mitä ajattelen ja mistä tunteeni ja ajatukseni kumpuavat.


Systeemistä konstellaatiota olen tehnyt vuodesta 2002 lähtien ja tutkinut menetelmän soveltuvuutta organisaatioiden kehittämiseen mm. 16 organisaatiocasen kautta. Olen kirjoittanut ensimmäisen ja ainoan suomalaisen kirjan aiheesta. Minulla on kokemus noin tuhannesta konstellaatiosta niin terapia- kuin organisaatioasioista (valtaosa terapiakonstellaatiota).


Systeeminen konstellaatio on minulle keskeinen lähtökohta, koska sen kautta olen ymmärtänyt valtavasti ihmisestä emotionaalisena sosiaalisena olentona ja osana yhteisöään. Me olemme osia isommasta kokonaisuudesta. Mutta myös menetelmän kehittäjän Bert Hellingerin oivallukset ihmisen psykologiasta ovat minulle tärkeitä. Itse menetelmään olen alkanut suhtautua kuin tieteelliseen instrumenttiin: sillä voimme tutkia ihmisyhteisöjä ja niissä vaikuttavia dynamiikoita. Tai toisin sanottuna: mitä projisoimme toinen toisiimme.


No, tämä taustani selvitys antaa, toivoakseni, pohjaa sille, mistä syntyy väitteeni, että aiemmin kuvaamani erilaiset yhteiskunnalliset kysymykset kumpuavat samasta juuresta. Jordan B. Petersonia myöten.


MIKÄ YHDISTÄÄ KRIITTISIÄ KESKUSTELUJA?


Mikä siis yhdistää ilmastokeskustelua, rokotekeskustelua, ravintokeskustelua, maahanmuuttokeskustelua, valeuutisia ja Jordan B. Petersonia?


Kaikissa näissä keskusteluissahan on ainakin kaksi puolta. Näkyvin puoli on ns. kriittiset, eli ilmastokriittiset, rokotekriittiset, virallisia ravintosuosituksia kritisoivat, maahanmuuttokriittiset, EU-kriittiset, vihervasemmistoa kritisoivat (johon Petersonkin voidaan laskea mukaan) ja sateenkaariajattelua kritisoivat (johon Peterson ehdottomasti kuuluu muutamien muiden kriittisten näkökulmien lisäksi).


Heitä yhdistää ainakin kritiikki. Ja yleensä kova sellainen. Yleensä se yhdistyy valtamediakriittisyyteen. Siihen usein liittyy myös tiedekriittisyyttä. Tosin ”tiedettä” myös käytetään, mutta vain omia ”asiantuntijoita”, kuten fysiikan nobelisti puhumassa ilmastoasioista, vaikka hän itsekin myöntää käsityksensä syntyneen muutaman tunnin googlettamisen pohjalta. Reijo Laatikainen kommentoi HS:n haastattelussaan ravintokeskustelussa toimivia ”asiantuntijoita”.

Kritiikki ja sen taustalla oleva asenne ilmenee vaikkapa sellaisina sanoina kuten ”vihervasemmisto” tai ”suvakki” tai ”ilmastouskovainen” tai ”valtamediat”.


Mistä kritiikki sitten syntyy? Mitä syitä sille on?


Tämä on tavallaan luonnollinen kysymys. Mutta minusta ensin on ymmärrettävä mitä tämä kritiikki on.

MITÄ ON ”KRITIIKKI”?


Populistit ovat taitavia nostamaan esille asioita (olivat ne totta tai eivät) ja siten ohjaavat keskustelua. Sen sijaan yleensä ei päästä kysymysten juurille, mikä minun mielestäni olisi oleellisempaa.


Siis: Mistä esille nostot syntyvät? Esille nostoihin tai kysymyksiin suoraa päätä vastaaminen johtaa havaintojeni mukaan juupas-eipäs-väittelyihin, joissa poterot vain syvenevät.


Tämä on mielestäni keskustelujen keskeisin haaste: väitellään ”asiatasolla”, jossa kaksi osapuolta eivät koskaan oikeasti kohtaa, koska keskustelun syvempi taso, jossa ongelmat todellisuudessa sijaitsevat, jää täysin huomiotta.


Terapiakokemukseni kautta olen havainnut, että ihmisen esittämä kysymys (tai heitto) on vasta pieni indikaatio ihmisen syvemmistä intentioista. Kysymykseen vastaaminen johtaa helposti keskusteluun ja väittelyyn, elleivät sitten osapuolet omaa kykyä tutkia aidosti asioita, jolloin se johtaa dialogiin.

Siitä huolimatta usein mielestäni tärkein asia on mistä kysymys syntyy. Ja tässä tapauksessa, mistä kritiikki syntyy.


”Kritiikki” on tietenkin vain sana. On hyvä pysähtyä ja tunnustella, mitä sanalla haetaan.


Otan esimerkiksi tuon ensin mainitsemani blogikirjoituksen otsikon: ”Fysiikan nobelisti paljastaa ilmastohuijauksen”. Ja otsikkoa sitten seuraa ilmastokriittinen kirjoitus.


Voisiko mielestäsi käyttää jotakin muitakin sanoja kuin ”kritiikki” tai ”kriittinen”?

Harjaantunut terapeutti kiinnittää huomiota asiakkaansa sanattomiin viesteihin. Usein ne kertovat enemmän kuin se, mitä asiakas kykenee sanallistamaan. Siksihän hän on tullut terapiaan – siis jotta ymmärtäisi paremmin itseään. Esimerkiksi miksi on vaikea rakentaa hyviä ihmissuhteita, miksi on vaikeuksia työssä tai miksi vain kokee niin vaikeita tunteita. Jos asiakas pystyisi tuosta noin vain ilmaisemaan kaiken sisällään olevan ehdottoman tarkasti ja oivaltavasti, hän tuskin tarvitsisi ulkopuolista apua.


Sanoihan jo Freud aikoinaan liittyen traumoihin, että mieli unohtaa, mutta keho ei. Kehomme viestittää asioita, joita mieli ei kykene käsittelemään ja tavoittamaan.


Mitä siis tuosta mainitusta otsikosta sinulle tulee mieleen? Jos luet koko tekstin ja varsinkin kommenttiketjun, ja jos pidättäydyt tempautumasta asiatason keskusteluun, niin mitä aistit?


Entä mitä aistit rokotekeskustelussa, populismissa, valeuutisissa ja Jordan B. Petersonissa?




KÖYSI NÄYTTÄÄ KÄÄRMEELTÄ


Otanpa hieman aivotutkimusta tähän tueksi. Hermojärjestelmämme on karkeasti katsottuna kolmitasoinen: aivorunko, limbinen järjestelmä ja aivokuori. Ne ovat syntyneet evoluutiossa ja aivokuori on kaikkein viimeisimpänä kehittynyt. Homo sapiens -lajilla se on aivan omalla tasollaan verrattuna muihin lajeihin. Siellä tapahtuu korkeampi ajattelu, myötätunnon kokeminen ja minätajunta.


Aivorunko huolehtii peruselintoiminnoista. Wikipedia toteaa limbisestä järjestelmästä näin: ”Limbinen järjestelmä on aivoalueiden joukko, joka osallistuu mm. autonomisten toimintojen, motivaation ja tunteiden säätelyyn sekä yhdistää erilaisia tunnetiloja muistiin tallentuneisiin fyysisiin tuntemuksiin.”


Limbisessä järjestelmässä on osanen nimeltään mantelitumake (oikeastaan niitä on kaksi eli molemmilla puolilla aivoissa). Mantelitumaketta kutsutaan aivojen tunne- ja pelkokeskukseksi, koska sen kautta kulkevat kaikki aistihavainnot, jotka luokitellaan joko turvallisiksi tai uhkaaviksi, ja sen mukaisesti ohjataan eteenpäin. Eli vasta sieltä viestit kulkevat aivokuoreen. Näin ihminen ehtii reagoida nopeasti vaaran uhatessa jo ennen vaaran tiedostamista.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että mantelitumakkeen koko vaikuttaa ihmisen kokemaan ahdistukseen. Stanfordin tutkimuksen mukaan mitä suurempi mantelitumake, sitä enemmän nuori ihminen koki ahdistusta [1].


Traumatisoituneella ihmisellä voidaan havaita aivoissa kolmenlaisia muutoksia [2, 4]:

  1. Etuotsalohkossa aivokuoressa (prefrontal cortex PFC) sijaitsevan ajattelukeskuksen toiminta on alentunut

  2. Etummaisen pihtipoimun (anterior cingulate cortex ACC), joka säätelee tunteita, toiminta on alentunut

  3. Mantelitumake on yliaktivoitunut.

Post-traumaattiset stressireaktiot (PTSD) tarkoittavat, että ihminen tavallaan elää edelleenkin pelottavaksi koettua tapahtumaa. Hänen kehonsa käy ylikierroksilla, tai jos tapahtuma on ollut todella henkeä uhkaava, elimistö putoaa alivireystilaan, mikä näkyy energian vähyytenä ja voimattomuutena.


PTSD:n seurauksena ihminen saattaa välttää tietynlaisia tilanteita tai ihmisiä, jotka voivat muistuttaa alkuperäisestä tapahtumasta. Se alkaa rajoittaa hänen elämäänsä. Hän myös yleensä unohtaa alkuperäisen tapahtuman tai hetkiä siitä (vertaa Freudin lainaus aiemmin: keho muistaa, vaikka mieli ei). Hän ei kykene toimimaan käyttäen koko henkistä kapasiteettiansa.


Mantelitumake näyttelee keskeistä roolia PTSD:ssä. Se toimii hyperaktiivisena ja on valmis näkemään uhkia kaikkialla, myös siellä, missä niitä ei ole.


Tämä on tietenkin aivan luonnollista. Evoluutio on asentanut meihin tällaisen mekanismin, jotta selviytyisimme. Jos näemme jossain käärmeen, samassa tai samankaltaisessa paikassa olemme jo ennen tietoista tajuamista valmiina hyppäämään taaksepäin. Mantelitumake pitää meistä huolen.


Traumaterapian on osoitettu vähentävän mantelitumakkeen aktiivisuutta ja parantavan yhteyksiä tunteita säätelevään ACC:hen. [3, 4]

Tutkimukset ovat tuoneet esille myös muuta mielenkiintoista mantelitumakkeesta. Nimittäin siitä voidaan nähdä poliittinen suuntaus:


”mantelitumakkeen koko vaikuttaa ihmisen personallisuuteen ja sitä kautta ihmisen poliittiseen mielipiteeseen ja äänestyskäyttäytymiseen.


Jos pelon tunteita lisäävä mantelitumake on suuri, ihminen suhtautuu elämään ja tulevaisuuteen pelokkaammin ja saattaa tämän takia turvautua konservatiivisiin arvoihin. Liberaaleja arvoja kannattavalla mantelitumake on pieni, joten ihminen sietää ristiriitatilanteita paremmin ja äänestää suvaitsevampia arvoja kannattavaa ehdokasta.” (YLE 8.1.2012) [5]


Muissa tutkimuksissa on tunnistettu, että esimerkiksi pelko syö luovuutta. Siksi mindfulnessmeditaatio, joka auttaa PTSD-oireisiin, lisää myös luovuutta. Kun turvallisuus lisääntyy, mikä näkyy mantelitumakkeen aktiivisuuden vähentymisenä ja jopa pienentymisenä [6, 7], ihminen kykenee käyttämään paremmin aivokuoren potentiaalia.


Lisään tähän soppaan vielä projektiot. Mantelitumake nimittäin ei ehdi hahmottaa potentiaalisesti vaarallisia tilanteita täsmälleen, vaan samankaltainen tilanne riittää. Siten köysi näyttää käärmeeltä. Tai varjo möröltä.


Tämä ilmiö menee vieläkin pidemmälle arkeemme. Heijastamme puolisoomme vanhempamme (kokemuksemme heistä) tai omat pelkomme. Suojaamme itseämme omilta vaikeilta tunteiltamme heijastamalla ne muihin. Näemme pahan muissa, mutta emme itsessämme.


Ja mitä turvattomampia olemme, sitä alttiimpia olemme projektioille.



MITÄ ON KESKUSTELUJEN TAUSTALLA?


Palaan nyt tämän alustuksen jälkeen näihin kahteen kysymykseen: 1. Mitä on kriittisyyden taustalla? ja 2. Mistä kriittisyys tulee?


Kun havainnoin edellä mainittujen keskustelujen kulkua, havaitsen aggressiivisuutta. Tavat, joilla tiettyjä sanoja käytetään, mielestäni kuvastaa, että keskustelijalla on edessään vihollinen, joka on voitettava.


Jordan B. Peterson sanoo melkein suoraan tämän. Monet Petersonin puheet liittyvät voimaan ja voiman näyttämiseen (hän käyttää esimerkkinä hummereita ja niiden hierarkiaa, joka on julma). Sellainen on tarpeellista vain, jos ihminen kokee itsensä uhatuksi. Hän itse kieltää agitoivansa vihaa, mutta minun silmissäni hänen viestinsä, niin kirjalliset kuin videoesiintymiset ja live-esiintymiset (olen kokenut näitä kaikkia) tihkuvat suuttumusta.


Siihen on hyvä vihaisten nuorten miesten yhtyä.


Kun viha on kääritty yksinkertaisiin (siis populistisiin) elämänohjeisiin, jotka sinänsä ovat ok, kuten ”älä valehtele” ja ”selkä suorana” ja ”sosialismi on paha”, joihin siis monen on helppo yhtyä, he kaupanpäälliseksi saavat emotionaalisen piiloviestin, joka osoittaa viholliseen.


Limbinen järjestelmämme aistii keskustelun todellisen viestin. Se liittyy tunteisiin. Petersonin tapauksessa se liittyy suuttumukseen, katkeruuteen ja käsittelemättömään vihaan. Tämä on tietenkin tulkintani, jota en voi todistaa, mutta usein terapiatyö on sellaista, ja vasta vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa asiat avautuvat syvemmin. Toisinaan myös tunnistan tehneeni vääriä tulkintoja (mutta parhaamme yritämme!).


Yhtälailla limbinen järjestelmämme aistii emotionaalisen viestin vaikkapa ilmastokeskustelussa, rokotekeskustelussa tai ravintokeskustelussa. ”Fysiikan nobelisti paljastaa ilmastohuijauksen”. Mikä on tällaisen otsikon – ja varsinkin sitä seuraavan kirjoituksen ja erityisesti kommenttiketjun emotionaalinen viesti?


Ihmiset ovat haavoittuneita ja kokevat uhkaa. Heidän mantelitumakkeensa on yliaktivoitunut, ja tunteiden ja ajattelun säätelynkeskukset ovat aliaktivoituneita.


Kun ihminen on tällaisessa tilassa, hänellä on vain vähän arvostusta ja myötätuntoa mukana.


Ehkä tunnistat, että tätä ilmiötä tapahtuu monenlaisissa keskusteluissa? Ja molemmin puolin.


AGGRESSION TAUSTALLA KÄRSIMYS JA UHAN KOKEMUS


Ihmiset voivat keskustella ideologioista ja taistella kenen ideologia on paras, mutta minun mielestäni todellinen keskustelu tapahtuu limbisen järjestelmän tasolla: mitä haavoittumisia projisoidaan ja mitä vihollisia nähdään – ja miten siitä syntyy tarvetta hankkia turvaavia muureja, suojia ja aseita.


Tällä en tarkoita, etteikö olisi syytä olla valppaana. Terapeuttina tiedän, että monenlaisia ihmisiä on liikkeellä. Mutta se valppaus, josta minä puhun, on arvostavaa, myötätuntoista ja levollista.


”Kriittisyys”, joka saa ihmisen käyttämään sanoja kuten ”suvakki”, ”vihervasemmisto”, ”sosialisti” tai ”feministi” kuvastaakin ihmisessä itsessään olevia pelkoja.


Nämä pelot juontavat juurensa sekä varhaislapsuudesta että perhehistoriasta. Sukupolvien takaa tulevat taakkasiirtymät siirtyvät ylisukupolvisina traumoina uusille sukupolville. Esimerkiksi sisällissodan haavat näkyvät varmasti vieläkin ihmisten mantelitumakkeissa.


Teimme jokin aika sitten konstellaation otsikolla ”Valheet, media ja salaliitot”. Tutkimme mitä on valemedioiden takana.


Konstellaatiossa näimme, miten oikealla oleva populistipuolue kärsi kovasti. Näiden ihmisten taustalla oli paljon tuskaa. Valtamediat eli Helsingin Sanomat ja YLE eivät sitä katsoneet, mutta eräs puoluetta lähellä oleva ”vaihtoehtoismedia” näki.


Ymmärsin jotain lisää tästä kuviosta. Siitä, miten valeuutisiakin luodaan siitä lähtökohdasta, että tarkoitus pyhittää keinot. Tämä on tavallaan rakkautta – mutta kuten Hellinger kirjoittaa, se on sokeaa rakkautta.


Harmi vain, että tutkimusten mukaan valehtelu turruttaa aivot ja sallii yhä suuremmat valheet [8]. Olemme negatiivisessa kierteessä. Jordan B. Petersonin kehotus olla valehtelematta onkin siis hyvä (vaikka sitä en ole kiistänytkään, vaan kiinnitän huomiota sen kylkiäisenä tulevaan emotionaaliseen piiloviestiin).


Yksi konstellaatiossa mukana ollut valemedia, joka tuomittiin nyt syksyllä, ei kuitenkaan näyttänyt olevan kiinnostunut edes kansalaisten kärsimyksestä. Sillä oli ihan omat intressit, jotka voisi kiteyttää keskisormen näyttämiseen.


Mutta joka tapauksessa: jäin miettimään, miten paljon on sellaista tuskaa ja kärsimystä, joka jää näkymättä, koska ihminen hyökkää niin aggressiivisesti näkemiänsä vihollisia vastaan?


Kun nyt pääsin vauhtiin, niin nostan tähän myös ajatuksiani liittyen valtamediakriittisyyteen, joka usein kytkeytyy tiedekriittisyyteen. Näihin liittyy usein salaliittoajatuksia. Tutkimuksen mukaan, kun ihminen kokee häviävänsä tai uhkaa, hänen taipumuksensa uskoa salaliittoteorioihin kasvaa [9].


Tämäkin varmasti liittyy mantelitumakkeen aktiivisuuteen.


Tutkimuksen tehneen Joseph Vitriolin mukaan vasemmistolle on tyypillisempää epäillä suuryrityksiä, kun oikeistolainen taas epäilee hallitusta. Vihollinen nähdään siis vastapuolella.


Auktoriteetteihin, kuten valtamediaan, valtavirtaan, hallitukseen tai tieteeseen, kohdistuva aggressio edustaa psykologisen ymmärryksen mukaan omiin vanhempiin kohdistuvaa käsittelemätöntä vihaa.


Tämä projektio näkyy toistuvasti vaikkapa perhekonstellaatioissa. Projisoimme kokemuksemme vanhemmistamme helposti myös esimiehiin, terapeutteihin ja muihin, joilla koemme olevan valtaa yli meidän. Siten suuryritykset sopivat myös kohteeksi.


Tällaisten projektioiden takia ilmastokeskustelu on puolin jos toisin heittelyä. Varsinkin oikeistolaisten kommenteista tihkuu aggressio ja maahanmuuttokeskusteluissa jopa suora aggressio. Tämä voi kohdistua myös homoihin ja muihin ”perinteistä” järjestystä häiritseviin tahoihin.


Kuten aiemmin kävimme läpi, konservatiivien mantelitumake on suurentunut, mikä indikoi, että heillä on suurempi tarve kontrolliin, siis säilyttää asiat sellaisena kuin ne ovat, koska siinä on ennustettavuutta ja turvallisuutta.


Erilaiset patrioottiset liikkeet toimivat juuri tämän intention ohjaamina. Myös Peterson käydessään Suomessa 11.11 puhui, miten vahvan isän on rakennettava suojaava muuri perheen ympärille, jotta lapsi voi leikkiä (tässä vaiheessa hänen äänensä murtui liikutuksesta).


Mielestäni tämä ei ole kaukana niistä puheista, mitä olen nähnyt oikeistolaisten ryhmittymien pitävän.


Jotenkin näen tässä myös yhteyttä tolkienilaiseen maailmaan, jossa ”ennen kaikki oli paremmin”. Tolkien ihannoi puhdasverisyyttä, jota haltiat edustavat. Örkit, jotka ovat tummia, rujoja barbaareita, edustavat puhdasta vihollista. Heitä on lupa tappaa.


Patriootit näyttävät jakavan saman maailmankuvan.


Mutta haluan tässä kohtaa viimeistään korostaa, etten tuomitse heitä.


Traumaterapiaa tehneenä ymmärrän, että ihmiset kantavat raskaita lasteja, jotka estävät heitä näkemästä selvästi. He ovat vihollisten ympäröimiä. Siitä huolimatta – he eivät ole pahoja.




KRIITTISET VÄITTELYT EIVÄT OLE FAKTAPOHJAISIA


Haluaisin pysäyttää miltei jokaisen näkemäni kriittisen väittelyn esittämällä yhden kysymyksen: mitä sinussa tapahtuu nyt?


Esimerkiksi hänelle, joka kirjoitti blogin ”Fysiikan nobelisti paljastaa ilmastohuijauksen” – mitä hänessä todellisuudessa tapahtuu?


Tiedän, että sellaiseen kysymykseen ei todennäköisesti saisi vastausta. Mutta keho paljastaa sen, mitä mieli ei halua kertoa.


Tunsiko hän suuttumusta ja aggressiota kirjoittaessaan blogia?


Millaisia kuvia hänen päässään vilahteli? Ilman meditaation tuomaa harjaannusta hänellä ei ole kovinkaan hyviä edellytyksiä tunnistaa niitä, mutta jos hän voisi tunnistaa, niin: Kenelle hän on vihainen? Mihin tilanteisiin suuttuminen liittyy? Kenelle hän siis kirjoittaa?


Jos avaisimme tätä konstellaation tai psykodraaman avulla, ehkä voisimme tunnistaa, miten taustalla vaikuttavat hänen suhteensa hänen vanhempiinsa tai aikaisempiin sukupolviin. Jotain sellaista on tapahtunut, mikä on sattunut.


Puhuin taannoin erään läheisen kanssa sosialismista. Havaitsin hänestä tihkuvan suuttumusta. Tiesin hänen kuunnelleen Petersonia. Mutta tällä kertaa minulla oli mahdollisuuksia esittää kysymyksiä (sen sijaan, että olisin alkanut väitellä sosialismista).


Kävi ilmi, että hänen mielessään välähti kuvia ihmisistä, jotka hän oli kokenut itselleen vihamielisinä. Hän ei ollut saanut arvostusta heiltä, vaan sen sijaan tuomitsemista. Ja jotenkin hän sijoitti nämä ihmiset vasemmistoon (mikä ei välttämättä vastaa edes todellisuutta).


Näistä kokemuksista yhdistettynä Petersonin puheisiin kutoutui aggressiivinen reaktio, josta hän itse ei ollut aluksi tietoinen.


Tämä on keskustelun todellinen taso. Siksi näissä konflikteissa ei päästä eteenpäin. Siksi faktatasoinen keskustelu ei toimi.


Tämä muuten pätee myös kielikysymykseen (suomi-ruotsi), joka ei tosin ole ollut niin aktiivinen nyt muutamaan vuoteen.


Minun kokemukseni on, että tämä on keskeinen lähtökohta kaikissa konflikteissa.


Eikä tämä poista sitä, etteikö asiatasoista keskustelua tulisi käydä. Mutta jos ymmärrämme keskustelun ytimen, voimme käydä keskusteluja uudella tavalla.


Voimme rakentaa ymmärrystä ja arvostusta. Kukaan ei ole paha, mutta moni meistä on sokea sille, mikä meitä ohjaa.


Olemme huijareiden salaliittojen uhreja, mutta salaliitto ei olekaan yhteisesti sovittu, vaan käsittelemättömien traumojen ja haavojen synnyttämä suoja, joka saa meidät projisoimaan vihollisen naapuriimme.


Ketä me huijaamme? Kaikkia, jotka ovat meille oikeasti rakkaita.



Viittauksia kirjoituksessa:

[1] STANFORD UNIVERSITY MEDICAL CENTER. 2013. Size, connectivity of brain region linked to anxiety level in young children, Stanford study shows. https://www.eurekalert.org/pub_releases/2013-11/sumc-sco111413.php

[2] Jennifer Sweeton Psy.D. 2017. How to Heal the Traumatized Brain. https://www.psychologytoday.com/intl/blog/workings-well-being/201703/how-heal-the-traumatized-brain

[3] Robin L.Aupperle, Carolyn B.Allard, Alan N.Simmonsa, TaruFlagand, Steven R.Thorp, Sonya B.Norman, Martin P.Paulus, Murray B.Stein 2013. Neural responses during emotional processing before and after cognitive trauma therapy for battered women. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0925492713001297

[4] Viatcheslav Wlassoff, PhD. 2015. How Does Post-Traumatic Stress Disorder Change the Brain? http://brainblogger.com/2015/01/24/how-does-post-traumatic-stress-disorder-change-the-brain/

[5] Ryota Kanai, Tom Feilden, Colin Firth, Geraint Rees 2011: Political Orientations Are Correlated with Brain Structure in Young Adults. Current Biology. https://www.cell.com/current-biology/fulltext/S0960-9822(11)00289-2

[6] Tom Ireland. 2014. What Does Mindfulness Meditation Do to Your Brain? https://blogs.scientificamerican.com/guest-blog/what-does-mindfulness-meditation-do-to-your-brain/

[7] Adrienne A. Taren, Peter J. Gianaros, Carol M. Greco, Emily K. Lindsay, April Fairgrieve, Kirk Warren Brown, Rhonda K. Rosen, Jennifer L. Ferris, Erica Julson, Anna L. Marsland, James K. Bursley, Jared Ramsburg, and J. David Creswell. 2015. Mindfulness meditation training alters stress-related amygdala resting state functional connectivity: a randomized controlled trial. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4666115/

[8] Neil Garrett, Stephanie C Lazzaro, Dan Ariely & Tali Sharot. 2016. The brain adapts to dishonesty. https://www.nature.com/articles/nn.4426

[9] Joseph Vitriol, Jessecae Marsh. 2018. The illusion of explanatory depth and endorsement of conspiracy beliefs. Lehigh University. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1002/ejsp.2504

62 katselukertaa0 kommenttia
 

tel. 0500 762 772

  • Facebook

©2020 by Enlightened Dialogue. Proudly created with Wix.com